Kivijärven historiaa
Kymmenet peninkulmat on tänne matkaa isoilta valtateiltä, pitkät metsätaipaleet suojelevat näitä yliperän kyliä ja erottavat ne suuresta maailmasta. Erämaiden kansa on täällä enimmäkseen saanut viettää rauhassa omaa elämäänsä. Korkeilla metsäperillä täällä asutaan – suurimmat mäet kohoavat yli 200 metrin – mutta sittenkin täällä on paljon suuria, vetisiä soita. Jokainen tie ajaa halki nevojen, ja jokainen kangas sekä metsäharju päättyy rämeikköön. Nevojen vesistä ja rimmeistä sekä lukemattomista järvipotamista saavat alkunsa monilukuiset purot ja joet, jotka vetävät vesiä merta kohden sekä etelään ja länteen.
Jo satoja vuosia sitten osui näille pitkille perille pienen lappalaisen pyytökumppaniksi toinen eränkävijä, suuri korvenkolkuttaja Hämeen rikkailta rintamailta. Tämä tulokas oli vielä ankarampi ja peloittavampi metsien möykkääjä kuin suurinkaan jättiäijä. Koko pohjoinen Häme ja Suomenselän ulkopuolisetkin vierimaat joutuivat vanhojen hämäläisten rikkaiksi riistamaiksi, joihin joka kesäkaudeksi suurin miesjoukoin rynnättiin saaliin ajoon. Karstulan ja Kivijärven avariin erämaihin pyytömiehiä nousi aina Padasjoelta, Pälkäneeltä, Hauholta sekä muinaisista Kulsialan ja Saarioisten pitäjistä asti.
http://www.kivijarvi.fi/uploads/images/kulttuuri/paulaharju.jpgHämeen rintamaiden miehet viipyivät kaukaisilla metsäpirteillään ainoastaan kesäkauden ja sitten taas pimeän ja talven tullen pakenivat pois jättäen asentopaikkansa ja koko salon autioksi. He eivät suinkaan halunneet kokonaan antautua äärettömän korpimaan miehiksi, lappalaisten ja muiden metsän elikkojen kanssaveljiksi.
Mutta tuli miestä toisaalta, teki tönönsä hämäläisten takamaille ja kuuhkaili sitten piiloisella metsäkentällään kesät talvet. Nämä miehet, joita kyllä metsä ei peloittanut, astelivat idän alta, savolaisten sydänmailta, samoilta metsätulilta, joiden äärestä kaikkein äkäisimmät korpien raivaajat ovat lähteneet ei vain Suomen erämaihin, vaan aina merenkin taakse. Mutta tuli sitten myös toisia yhtä pelottomia korpelaisia toisaalta, lännen alta, merimaasta päin nousten virtojen vieriä aina mustiin perämetsiin asti.
(Paulaharju: Suomenselän vieriltä, otteita s. 7–13)
Kivijärven kunta kuuluu ns. Suomenselän alueeseen, joka on yleisilmeeltään karua ja kivistä. Lähes 600 neliökilometrin laajuisen kunnan taajama sijaitsee keskellä pitäjää, kauniissa järven ympäröimässä niemessä. Nykyisen Kivijärven kunnan alueesta on vettä 19 %. Suurin vesistö Kivijärvi, leveydeltään yhdeksän kilometriä ja pituudeltaan lähes 50 kilometriä, ulottuu pohjoisessa Kinnulaan ja etelässä Kannonkoskeen saakka.
Ensimmäiset Kivijärven rantojen asukkaat kuuluivat vuodesta 1560 lähtien Rautalammin hallintopitäjään. Viitasaaren kirkkoherrakunta muodostettiin vuonna 1635, jonka seurauksena Kivijärven kylien asukkaista tuli viitasaarelaisia. Kivijärven alue muotoutui 1700-luvun kuluessa eri rajankäyntien yhteydessä (vanhin Kivijärveä esittävä kartta on vuodelta 1734). Vuonna 1858 alueesta muodostettiin itsenäinen kirkkoherrakunta eli seurakunta ja kunnallislain tultua voimaan syntyi Kivijärven kunta vuonna 1868.
Kunnan syntyä vauhdittivat niin hallinnolliset uudistukset kuin asutuksen vahvistuminen. Vuonna 1750 väkeä oli 395, vuonna 1840 jo 2 064. Siitä huolimatta, että katovuodet lisäsivät kuolleisuutta 1860-luvun lopulla, kunnan väkiluku on ollut suurimmillaan 6 068 vuonna 1912. Vuonna 1913 perustettiin uusi kunta, Kinnula, jolloin 1 934:sta kivijärveläisestä tuli kinnulalaisia. Vajaasta 2 000 asukkaasta tuli kannonkoskisia, kun Kannonkosken kunta perustettiin vuonna 1934.
