Neljän K-kunnan kuntaliitoksen selvitystyö on alkanut

Selvitystyön johtoryhmä ja ohjausryhmä on muodostettu 10.9.2020  

Selvitystyön johtoryhmä koostuu neljän K-kunnan kunnanjohtajista. Valtion asettamana selvitysmiehenä toimii HTT Eero Laesterä. 

Ohjausryhmä muodostuu kuntien valtuuston ja kunnanhallitusten puheenjohtajista sekä kunnanjohtajaista ja työntekijöiden edustajista.

Ohjausryhmään kuuluu lisäksi kattava edustus eri poliittisista ryhmistä. Tässä vaiheessa selvitystyötä kartoitetaan kaikkien
neljän K-kunnan alueen palvelurakenteet. Kuntajakoselvitys suoritetaan vuoden loppuun mennessä ja valtuustot tekevät päätöksensä asiassa helmikuussa 2021.

Menettelyyn kuuluu kuntalaiskuulemiset, joista ensimmäinen suoritetaan kuluvan syksyn aikana.

Selvitystyön tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet perustaa uusi kunta, joka saa uuden nimen, vaakunan ja hallintosäännön.