KUNNANJOHTAJAN KATSAUS

KUNNANJOHTAJAN KATSAUS

                

Kivijärven kunta on saanut Kivijärven Ilmailukerholta sen osakkeet Suomenselän Lentokenttä Oy:ssä. Lisäksi kunta on lunastanut muiden kuntaosakkaiden paitsi Karstulan kunnan osakkeet yhtiössä.

Kunnan taloustilanne on mahdollistanut Epassin käyttöönoton työntekijöiden hyvinvoinnin lisäämiseksi samaan aikaan, kun moni muu työnantaja on luopunut edusta ainakin väliaikaisesti. Etu ei ole suuren suuri, mutta kuulostaa olevan varsin tärkeä henkilöstölle.

Seutukunnalla toteutettu ilmastosuunnitelman laadintaprojekti tuotti Kivijärvellekin valtion varoin ilmastosuunnitelman, joka teki paikallisesti tunnetuksi ilmastokeskustelua. Väestön väheneminen näkyy joka tapauksessa kunnan kokonaispäästöissä.

Kunta hankki kenttäkeittiön kuntalaisten käyttöön. Tarkoitus on luoda valmius tilanteisiin, jotka ovat epätoivottuja mutta mahdollisia nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Ratkaisevaa on, miten kansan syvät rivit kykenevät itse itseään auttamaan kriiseissä.

Valtuusto hyväksyi perusteellisen valmistelun jälkeen Volkkilankankaan tuulivoimakaavan, joka on nyt käsittelyssä hallinto-oikeudessa kunnallisvalitusten saattelemana. Valtuusto halusi kantaa ilmastokortensa kekoon uusiutuvan energian käyttöönotossa.

Uusi valtuustokausi alkoi 6/2025 ja valtuusto miehitti toimielimet mukaan lukien seudulliset edustuspaikat. Valtuutettujen määrä laski viidestätoista kolmeentoista. Hallinnon rakenteita sopeutetaan kuluvana vuonna edelleen kuntakokoa vastaavaksi.

Yhdyspintojen tiivistämiseksi hyvinvointialue ja kunnat ovat laatineet strategisen sopimuksen hyvinvointipalvelujen vaikuttavuuden maksimoimiseksi. Kivijärveä kohtasi suuret menetykset hyvinvointialueen palveluverkko kahdessa, jossa myös vanhusten asumisyksikkö Hopearanta sulkeutuu vuoden 2026 aikana. Kuntien tekemät aluevalitukset eivät ole tähän mennessä tuottanut tulosta aikeen torppaamiseksi.

Valtiontukien seuranta tiivistyy otettaessa EU:n de minimistukirekisteri käyttöön vähäisten valtiontukien kirjaamisessa. Kyse on valtiontuista, joita voi myöntää yhteensä 300 000 € kolmen vuoden kuluessa yhdelle yritykselle. Rekisteri lisää oikeusvarmuutta ja kilpailuneutraliteettia. Esim. kunnan työllistämisseteli yritykselle on kirjattavaa valtiontukea.

Yhteisölle on tärkeää, että nuoret saavat kokemuksen työelämästä, jossa omalla työnteolla saa toimeentulon. Koulujen käyminen lisää työmarkkinakelpoisuutta. Kunta tarjoaa kesätyöllistymistä myös omissa toiminnoissaan yritysten työllistämissetelin ohella.

Verenperintönä tai vaikkapa liikunnasta saatu aktiivinen elämänasenne luo pohjan yrittäjyydelle. Koulut tarjoavat tiedon, joka on tuotannon tärkein tekijä. Yhteiskunta on satsannut tukijärjestelmiin, jottei pääoman puute muodostuisi aktiivisuuden esteeksi. 

 Kunnanjohtaja Pekka Helppikangas /
 kunnanjohtajan katsaus toimintakertomuksessa 2025