Kämppäemäntä-elokuva

Alkaa

Tainionmäen koulu (alustava tieto)

KÄMPPÄEMÄNTÄ, muistoja savotoilta 1950-1960 luvuilta -dokumentti:

1940-luvun sotien jälkeen teollisuuden nousu alkoi monien vaikeuksien jälkeen.
Perustettiin suuria valtion ja metsäyhtiöiden metsätyömaita, joille palkattiin
paljon työväkeä.
Tuhansille metsäkämpille tarvittiin osaavia reippaita kotiseutujen naisia
huolehtimaan jätkien muonituksesta. Työskentely naisena miesvaltaisessa
yhteisössä asetti omat haasteensa pärjäämiselle ja osaamiselle. Emäntien
keski-ikä oli tutkimuksen mukaan alle 20 vuotta ja nuoruus toi oman lisänsä
työskentelyyn miesporukan keskellä.
Kämppäemäntä apulaisineen huolehti ruoan valmistuksesta, tarjoilusta ja
elintarvikkeiden täydennyksen suunnittelusta. Kämppäisäntä puolestaan
kantoi vedet, lapioi lumet ja lämmitti työstä palaaville jätkille saunan.
Sotakamreeri-kansandokumentaristi Raimo Salon elokuva Kämppäemäntä,
muistoja savotoilta kertoo mitä oli olla nainen miesvaltaisessa porukassa ja
siinä liikutaan Suomen kansantalouden lähteillä metsämiesten maailmassa.
Elokuva on kämppäemäntien henkinen aineeton perintö Suomen kansalle ja
myös kotiseutujen historiaa.

Raimo Salo esittää elokuvan ke 4.10.2023 klo 18 (alustava paikkavaraus: Tainionmäen koulu)

Järjestäjä

Kivijärven kulttuuritoimi
kuva Ilomantsi Museosäätiö

Tapahtumat

Käsitöitä ristiin rastiin kurssi maanantaisin 15.30-17.45. Järjestäjänä kansalaisopisto
To 14.09
klo 10:43
Kivijärvellä järjestetään Karstulan kansalaisopiston toimesta käsityöpiiri "Käsitöitä ristiin rastiin". Aika ma klo 15.30-17.45, paikka Tainionmäen koulu. Käsitöitä luonnonmateriaaleista, helppoa...
Ma 18.09
klo 14:27
Palauta mestaripyöräilykortti syyskuun aikana saleen tai kuntaan.
Su 24.09
klo 00:00
Lisätietoa myöhemmin
Ke 27.09
klo 10:00
Ilmainen jumppa ikääntyville.