Kumppanuuspöytä PERUTTU, SIIRRETÄÄN MYÖHEMPÄÄN AJANKOHTAAN

Kumppanuuspöytä PERUTTU, SIIRRETÄÄN MYÖHEMPÄÄN AJANKOHTAAN

Alkaa

valtuustosali

Hei,

vallitseva tilanne on sen kaltainen, että parempi turvallisuussyistä perua tapaaminen.

Emme sopineet vielä uutta aikaa, vaan päätimme, että katsotaan tilanteen kehittymistä ja laitetaan kutsua tuonnempana tulemaan.

Kaikesta huolimatta toivomme hyvää alkanutta vuotta, terveyttä ja valoa siihen.

T: Sini ja Ankku

 

 

Jos ikääntyneiden asiat kiinnostaa niin tervetuloa kokoukseen!

Kokouksissa suunnitellaan mm. tapahtumia ikääntyville.

Voit tulla yksityishenkilönä, ei tarvitse kuulua mihinkään liittoon tai yhdistykseen.

Lämpimästi tervetuloa!

 

Kumppanuuspöytiin kokoontuu ikääntyvien asioista kiinnostuneita paikallisia toimijoita mm. julkinen sektori, yhdistykset, eri seurakunnat, vapaaehtoiset keskustelemaan ja toteuttamaan erimuotoista ikäihmisiä tukevaa toimintaa. Tarkoituksena on yhdistää eri toimijoiden voimavaroja ja luoda uudenlaista, laaja-alaista yhteistyötä.

Oleellista on, että yhteisestä keskustelusta ja ideoinnista syntyy konkreettista toimintaa. Yhteistyöllä luodaan julkisia palveluja täydentäviä, ikääntyvien ihmisten elämänlaadun ja arjen hallinnan huononemista ehkäiseviä toimintamuotoja.

Järjestäjä

vapaa-aikatoimi ja saarikka

Tapahtumat

suunnitellaan yhdessä tapahtumia ja toimintaa Kivijärven kesään 2026 tilaisuus koululla 25 maaliskuuta kello 18
Ke 25.03
klo 18:00
Suunnitellaan yhdessä tapahtumia Kivijärvelle. Täydennetään tapahtumakalenteria. Kaikille avoin tilaisuus.
Rummun valmistus ja hoitopäivä Sinisellä vintillä
Su 19.04
klo 10:00
Kutsuuko sinua oma , itsetekemä rumpu? Tai onko nyt aika uudelle, kevään rummulle ? Kaipaako kehosi hoitoa tai rentoutumista ? Rummunvalmistus- ja hoitopäivä Hannunkivessä su 19.4 alk klo 10 Klo 10-...
Voimaa väreistä ja elementeistä
La 02.05
klo 10:00
Tapahtumakuvaus
Voimaa väreistä ja elementeistä -workshop la 2.5.2026 klo 12-17 ​ Teemme ohjatun meditaation ja piirrämme intentiolla intuitiivisesti itsellemme voimataulun, ehkä kaksikin....
Hannunkiven Helavalkeat
To 14.05
klo 16:00
Tapahtumakuvaus
Helavalkeat 14.5- 16.5.2026 Juhlistamme kesän 2026 aloitusta Helavalkeat-tapahtumalla Hannunkiven lomakylässä Kivijärvellä. Tällä alueella Helavalkeatulien sytytykseen...
Sielukas Alma Solina Hannunkiven Helavalkeilla la 16.5 klo 21
La 16.05
klo 21:00
Sielukkaan Alma Solinan koskettava esikoisalbumi Elämä kantaa ilmestyi syyskuussa 2025 ja uutta musiikkia on sen jälkeen ilmestynyt tiuhenevaan tahtiin- kesän korvalla ilmestyy taas uusi EP. ​...