Niina Annika ja Sieluntila

Niina Annika ja Sieluntila

Alkaa

Peurantupa, Hannunkiven lomakylä

Niina Annika & Sielun tila vie kuulijan hypnoottiselle matkalle maailmanmusiikin, popin ja grooven pyörteeseen.

Musiikki on sielukasta, kaunista ja tanssittavaa – se pysäyttää ajan ja kutsuu kokemaan syvän, yhteisöllisen elämyksen.

Niina Annika on Pohjois-Karjalassa vaikuttava artisti, jonka kappaleet ovat tulleet tunnetuksi vaihtoehtomusiikin

kentällä sekä soineet radiossa. Hänen soolotuotantonsa on inspiroitunut luontomystiikasta, kansanmusiikista,

sekä hoitavista meditatiivisista äänimaisemista.

Niina Annika & Sieluntila on artistin luotsaama tuore kokoonpano, jossa tanssijalkaa nostattavat rytmit

ja lauluntekijän syvät, moniulotteiset sanoitukset yhdistyvät mukaansatempaavaksi meiningiksi kutsuen

liikkumaan ja liikuttumaan.

“Herkkä tasapaino menneen ja nykyisyyden välillä määrittelee musiikkia. Harvoin kappaleet onnistuvat kuulostamaan samaan aikaan niin tutuille ja hyvällä tavalla vieraille.”

-Desibeli, Mika Roth

La 27.6 klo 21 Peurantuvalla, Hannunkiven lomakylässä

Ennakkoliput 31.5 saakka 16 € ( opiskelija/ eläkeläinen) / 20 €

Ovelta 20 €/ 25 €

Tapahtuma on K-18

Lipunmyynti : www.peurantupa.johku.com/tapahtumat

Järjestäjä

Villi Peura oy
Maailmanmusiikkia groovisti - Niina Annika ja Sieluntila

Tapahtumat

Ma 27.04
klo 00:00
Suoritusvaatimuksena on 1000 kilometrin pyöräily 27.4.-13.9.2026, välisenä aikana.  SÄHKÖPYÖRÄILIJÖIDEN TULEE VÄHENTÄÄ...
Ainon Tarinatulet
To 28.05
klo 20:00
Tänäkin kesänä kokoonnumme Hannunkiven lomakylässä Ainon Tarinatulille yhdessä kuulemaan ja keskustelemaan entisaikojen tavoista, juhlaperinteistä ja yleensä kulttuurimme juurista. Aino Erkkilä on...
Siivin sinilinnun- taidenäyttely
To 28.05
klo 20:00
Elämäni ensimmäinen taidenäyttely. Sen aika on nyt. Minulle näyttäytyi eräällä shamanistisella matkalla Sinilintu ja nyt hänen mukanaan syntyy uutta. Kuvaa, tarinaa ja muita luomistuotoksia. Kokoelma...
Hannunkiven perinneleikkipäivät
Ke 10.06
klo 16:00
Perinneleikkipäivä Tervapata ? Kymmenen tikkua laudalla ? Yksi pari uunista ulos ? Niin tuttuja ulkoleikkejä pihoilla entisaikaan. Tänä kesänä meillä Hannunkiven Peurantuvan pihapiirissä tutustutaan...
Sopii kaikenikäsille lapsille ja nuorille.
Ke 10.06
klo 17:30
Junnufribakerho 10.6.- 29.7. keskviikkoisin klo 17.30 alkaen Nousulahden frisbeegolfradalla.