Satujen lumoa 8.1.

Satujen lumoa 8.1.

Alkaa

Päiväkoti klo 10-11 ja eskariluokka (eskarit ja ykköset) klo 12-13.

tietoa hankkeesta ja tapahtumista

TIEDOTE HUOLTAJILLE

Satutuokiot varhaiskasvatuksessa / koulussa

Lapsiryhmässä järjestetään satutuokioita, jotka ovat osa Satujen lumoa -hanketta. Satutuokioissa luodaan rauhallisia ja tunnelmallisia satuhetkiä perinteisen diasadun ja ääneen lukemisen avulla. Sadut soveltuvat parhaiten 4+ ikäisille lapsille.

Satutuokiot ovat:

● digivapaita

● kestoltaan noin 45 minuuttia

● ryhmässä toteutettavia

● kulttuurista ja elämyksellistä toimintaa

Tuokioissa kuunnellaan satuja ja keskustellaan lyhyesti tarinan herättämistä ajatuksista. Toiminta ei sisällä arviointia eikä uskonnollista sisältöä.

Satutuokiot järjestetään osana ryhmän yhteistä toimintaa, myös huoltajat tai isovanhemmat on tervetulleita mukaan. Huoltajilla / isovanhemmilla sekä lapsella on mahdollisuus osallistua myös lukijana.

Mikäli ette toivo lapsenne osallistuvan satutuokioihin, pyydämme olemaan yhteydessä lapsen varhaiskasvatuksen opettajaan tai koulun opettajiin ennen toiminnan alkamista. Samalla voitte ilmoittaa, mikäli perheen aikuisista joku haluaa osallistua satutuokioon.

Lisätietoja antaa tarvittaessa lapsen ryhmän henkilöstö. Toiminta on osa Satujen lumoa -kulttuurikasvatushanketta, jota toteutetaan Leader Viisarin ja EU:n maaseuturahaston tuella Saarijärven elokuvakerho ry:n kautta.

Järjestäjä

Saarijärven elokuvakerho ja Kivijärven sivistysosasto

Tapahtumat

Tunnelmointia ja sulosointuja kesäiltaan- Anumariela
La 04.07
klo 20:00
Luvassa hempeän lempeitä sulosointuja ja vauhdikkaampaakin menoa. Kattaus kotimaista/ ulkomaista poppia/ rokkia/ iskelmää, kun Anu Savela esiintyy soolona laulaen ja itseään pianolla säestäen....
Spede show iskee jälleen- RETROKOMEDIA
Ma 06.07
klo 19:00
Spede Show iskee jälleen – legendaarinen huumori herää henkiin! Tätä esitystä komedian ystävät ovat odottaneet: Spede Show iskee jälleen! Tämä uusi teos herättää Spede Pasasen ikonisen ”Spede Shown”...
Spede show iskee jälleen- RETROKOMEDIA
Ti 07.07
klo 19:00
Spede Show iskee jälleen – legendaarinen huumori herää henkiin! Tätä esitystä komedian ystävät ovat odottaneet: Spede Show iskee jälleen! Tämä uusi teos herättää Spede Pasasen ikonisen ”Spede Shown”...
Karibian rytmejä Hannunkiven lomakylässä
To 09.07
klo 18:00
Hannunkiven kesässä kuunnellaan kehoa kuumin kuubalaisrytmein ja liikkein Karibian rytmit- tanssitunnilla tanssiopettaja Reidel Penalverin ohjauksessa. ​ Reidelin tunnit : to 2.7, to 9.7, to 16.7,...
Kosmista kelluntaa ja värien virtaa
La 11.07
klo 10:00
Kosminen kellunta ja värien virta La 11.7 klo 10-15 Peurantuvan alueella ​ Milloin viimeksi kelluit huoliesi yläpuolella? Koe ainutlaatuinen yhdistelmä astrologista viisautta ja järven syleilyä....