Muistomerkkejä Hannonsalmessa

Nälkävuosien muistomerkki

1800-luvun suurten nälkävuosien muistomerkki sijaitsee Kivijärven Hannonsalmessa.

Lions Clubin ja Kivijärven kunnan 1985 pystyttämä muistomerkki on koottu Hannonsalmen ja Matalassalmen siltakivistä. Sillat rakennettiin 1800-luvun jälkipuoliskolla kruunun hätäaputöinä. Esim. Hannonsalmen siltaa tehtäessä vuonna 1868 nälänhätä oli pahimmillaan. Hätäapua annettiin sekä jauhomattoina että rahana. Kuntakokous määräsi siltatyömaalle mestarin, jonka tehtävänä oli arvioida ihmisten työpanokset ja maksaa kullekin ansionsa mukaan. Parhaat työntekijät saivat runsaan kilon jauhoja päivässä, kun kaikkein huonoimmat työntekijät saivat tyytyä puoleen kiloon. Varsinainen sillanrakennus oli ammattimiesten työtä ja palkkiot maksettiin rahana, mutta kivenhakkuut ja maanajot annettiin hätäaputöinä vähävaraisille.

Muistomerkin laatan teksti:

Vanhojen siltojen kivistä pystytetty
NÄLKÄVUOSIEN MUISTOMERKKI
Kiittäen ja siunaten leipäsi syö
Lions club Kivijärvi
Kivijärven kunta
1985

Hämäläisten luola

Kivijärven kirjassa kerrotaan, että Hämeen asutuksen kantataloista erämiehet tulivat kesäisin kalastamaan ylävesille. Myös talvella käytiin pyytämässä oravia ja suurriistaa.  Erämiehet rakensivat mailleen pirttejä ja erätalous oli hyvin järjestettyä taloudellista toimintaa, joka toi kymmeniä - kenties satoja - metsä- ja kalamiehiä Kivijärven rantamille.

Hannonsalmessa sijaitsevaa kallioluolaa pidetään hämäläisten varastopaikkana eli on arveltu, että säilötty riista haettiin talven aikana pois. Varmuudella ei voida sanoa, onko alkuperäinen kallioluola tuhoutunut ja toisaalta - alueella on ilmeisesti ollut useampia erikokoisia luolia.

Hämäläisten luolalle pääsee Hannonsalmen levähdyspaikalta kävellen Sallatietä ja tien vasemmalle puolen polulle poiketen, yhteensä matkaa noin 400-600 metriä.

hannonsalmi_1.jpg

luolalle_1.jpg